Päätös

Lienee viimeisen blogimerkinnän aika. Toissapäivänä palasimme reilun kolmen viikon turneeltamme, ja täytyy sanoa että oli aivan upea reissu! Meillä ei ollut kovin tarkkoja suunnitelmia etukäteen, tärkeimpinä päämäärinä risteily Volta-järven halki ja Burkina Fason visiitti. Saimme molemmat, mutta risteily toteutettiinkin vasta paluumatkalla sillä ensimmäisellä viikolla emme ehtineet laivaan. Aloitimme retken pieneltä Bosomtwi-järveltä, joka oli ihana rauhaisa ja luonnonläheinen paikka. Kiertelimme yhden aamun kävellen rantakylissä. Vierailimme kultakaivoksessa, mutta kultaa ei saanut ottaa mukaan! Volta-järven rannalta tiemme osui yksiin erään jalkapallojoukkueen kanssa, ja saimme viettää yön heidän leirissään. Katsoimme yhden heidän matsinsa Accrassa, josta jatkoimme bussilla yhtä kyytiä koko Ghanan halki pohjoiseen Bolgatangaan. Vuorokauden kuluttua Accrasta lähdettyämme olimme perillä Ouagadougoussa eli Burkinan pääkaupungissa. Heti rajan ylitettyämme kävi selväksi, että tämä maa ei ole Ghana. Kylät olivat köyhiä, aurinko polttavampi, naiset ajoivat polkupyörillä ja aasien vetämiä kärryjä oli yhtä monta kuin autoja. Kaduilla myytiin kahvia ja tupakkaa, mitä ei Ghanassa näe laisinkaan. Ouagadougou oli suuri, mutta ihmisiä oli vähemmän kuin vaikka Kumasissa. Liikenneruuhkia ei ollut yhtään Kumasin malliin, ja polkupyöriä ja motskareita oli liikenteessä ehkä enemmän kuin autoja. Yhtenä päivänä teimme virheen ja kävelimme kaupungilta hotellille keskipäivän kuumuudessa. Vettä myytiin harvassa, ja olo perillä oli totaalisen nääntynyt. Kävimme viikon vierailun aikana myös kahdessa muussa kaupungissa. Banforasta kävimme pyöräillen katsomassa virtahepoja ja vesiputouksia. Kaiken kaikkiaan oli kiehtovaa nähdä toinen Afrikan maa. Burkinassa ihmisillä tuntui olevan hieman erilainen suhtautuminen valkoisiin kuin Ghanassa. Täällä meitä tervehtii vähintään joka toinen vastaantulija ja moni heistä pyrkii juttusille. Siellä paikalliset eivät juuri ottaneet meihin kontaktia. Toki tähän mielikuvaan vaikutti myös se, että Ghana on nyt meille kuin toinen kotimaa, kun Burkinassa vietimme vain viikon turisteina. Ranskan kieli toi myös omalla kohdallani vähän esteitä kommunikointiin!

Rajan ylitettyämme ja pienten viisumiselkkausten jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa kohti Voltan pohjoispäätä, josta hyppäsimme varhaisena aamuna Yapei Queen –laivan kyytiin. Tämä osuus oli ihanan rentouttava pitkääkin pidempien kuoppaisten teiden ja ahtaiden autojen jälkeen. Tien päällä iho muuttui punaiseksi pölystä, laivalla ilma oli raikas ja taivaalla täysikuu. Laiva kuljetti ihmisten lisäksi valtavat määrät jamssia, jotka vietiin päätepysäkille Akosomboon jokaviikkoiselle jamssitorille. Risteily pohjoisesta etelään kesti kaksi vuorokautta, joiden aikana saimme levättyä tiivistahtisten alkuviikkojen jälkeen. Perillä Akosombossa meitä odotti vanha tuttu jalkkistiimi, joka otti meidät vastaan kuin perheenjäsenet. Asuimme heidän luonaan kerrassaan mainion viikon. Saimme kokea palan heidän leppoisaa elämäänsä, johon kuuluvat harjoitukset ja pelit, rentoutuminen ja syöminen (uskomattomat määrät ruokaa!). Joukkue siis asuu yhdessä vuoden ympäri kuin suuri perhe, jonka kodissa ei siivouksesta olla turhan tarkkoja. Tällaisessa tiimissä voi olla uskomattoman hyvä henki, joka on kyllä korvaamaton apu menestyksen havittelussa. Meille erityislaatuista oli se, että saimme tasavertaista kohtelua. Täällä valkoisen ihon kanssa on aina vähän spesiaali tapaus. Monet todella ajattelevat, että me olemme parempia ihmisiä kuin mustat. Akosombo soi meille siis hetken tavallisuuden auvoa.

Retki onnistui paremmin kuin olin osannut toivoa. Olimme oppineet aiemmin jotakin täällä matkustamisesta, ja lisäksi saimme aivan häkellyttävät määrät apua ja toveruutta kanssaihmisiltä. Muutamaan otteeseen yövyimme jonkun kotona, kukin opasti meitä parhaan taitonsa mukaan, ja apua kyselemällä saimme myös pidettyä budjetin pienenä. Toissapäivänä palasimme Kumasiin ja eilen seurasimme koulun paraatia. Kaikki alueen yksityiskoulut marssivat kaduilla rumpujen ja torvien tahtiin. Osa koululaisista sonnustautui kadettiasuihin ja marssi sellaisella vakavuudella, jota en ole koskaan heidän kasvoillaan nähnyt. Ensi viikolla käymme vielä koulussa ja pakkaamme massiiviset laukkumme ja lähdemme Accraan. 10.3. koittaa paluuni Suomeen.

Aika on hurahtanut hurjaa vauhtia. Olen todella iloinen siitä, että päätin lähteä Ghanaan. Sain kokea, millaista on olla opettajana, löytää paikkani täysin vieraassa kulttuurissa, kasvaa kristittynä ja ihmisenä ylipäätään ja elää todella tiiviisti yhden ihmisen kanssa (itse asiassa sain Mariesta uuden siskon). Opin monen monta uutta taitoa Ghanan kansallislaulusta pyykkien pesemiseen käsin ja veden kantamisesta pään päällä kosintoihin vastaamiseen. On surkeaa jättää niin monet mainiot ihmiset ja turvallisiksi käyneet rutiinit. Mutta on myös aivan ihana palata kotiin, tavata teidät kaikki ja palata niihin Suomen rutiineihin kuuleman mukaan paukkuvien pakkasten keskellä! Näkemiin siis! :)