Päätös

Lienee viimeisen blogimerkinnän aika. Toissapäivänä palasimme reilun kolmen viikon turneeltamme, ja täytyy sanoa että oli aivan upea reissu! Meillä ei ollut kovin tarkkoja suunnitelmia etukäteen, tärkeimpinä päämäärinä risteily Volta-järven halki ja Burkina Fason visiitti. Saimme molemmat, mutta risteily toteutettiinkin vasta paluumatkalla sillä ensimmäisellä viikolla emme ehtineet laivaan. Aloitimme retken pieneltä Bosomtwi-järveltä, joka oli ihana rauhaisa ja luonnonläheinen paikka. Kiertelimme yhden aamun kävellen rantakylissä. Vierailimme kultakaivoksessa, mutta kultaa ei saanut ottaa mukaan! Volta-järven rannalta tiemme osui yksiin erään jalkapallojoukkueen kanssa, ja saimme viettää yön heidän leirissään. Katsoimme yhden heidän matsinsa Accrassa, josta jatkoimme bussilla yhtä kyytiä koko Ghanan halki pohjoiseen Bolgatangaan. Vuorokauden kuluttua Accrasta lähdettyämme olimme perillä Ouagadougoussa eli Burkinan pääkaupungissa. Heti rajan ylitettyämme kävi selväksi, että tämä maa ei ole Ghana. Kylät olivat köyhiä, aurinko polttavampi, naiset ajoivat polkupyörillä ja aasien vetämiä kärryjä oli yhtä monta kuin autoja. Kaduilla myytiin kahvia ja tupakkaa, mitä ei Ghanassa näe laisinkaan. Ouagadougou oli suuri, mutta ihmisiä oli vähemmän kuin vaikka Kumasissa. Liikenneruuhkia ei ollut yhtään Kumasin malliin, ja polkupyöriä ja motskareita oli liikenteessä ehkä enemmän kuin autoja. Yhtenä päivänä teimme virheen ja kävelimme kaupungilta hotellille keskipäivän kuumuudessa. Vettä myytiin harvassa, ja olo perillä oli totaalisen nääntynyt. Kävimme viikon vierailun aikana myös kahdessa muussa kaupungissa. Banforasta kävimme pyöräillen katsomassa virtahepoja ja vesiputouksia. Kaiken kaikkiaan oli kiehtovaa nähdä toinen Afrikan maa. Burkinassa ihmisillä tuntui olevan hieman erilainen suhtautuminen valkoisiin kuin Ghanassa. Täällä meitä tervehtii vähintään joka toinen vastaantulija ja moni heistä pyrkii juttusille. Siellä paikalliset eivät juuri ottaneet meihin kontaktia. Toki tähän mielikuvaan vaikutti myös se, että Ghana on nyt meille kuin toinen kotimaa, kun Burkinassa vietimme vain viikon turisteina. Ranskan kieli toi myös omalla kohdallani vähän esteitä kommunikointiin!

Rajan ylitettyämme ja pienten viisumiselkkausten jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa kohti Voltan pohjoispäätä, josta hyppäsimme varhaisena aamuna Yapei Queen –laivan kyytiin. Tämä osuus oli ihanan rentouttava pitkääkin pidempien kuoppaisten teiden ja ahtaiden autojen jälkeen. Tien päällä iho muuttui punaiseksi pölystä, laivalla ilma oli raikas ja taivaalla täysikuu. Laiva kuljetti ihmisten lisäksi valtavat määrät jamssia, jotka vietiin päätepysäkille Akosomboon jokaviikkoiselle jamssitorille. Risteily pohjoisesta etelään kesti kaksi vuorokautta, joiden aikana saimme levättyä tiivistahtisten alkuviikkojen jälkeen. Perillä Akosombossa meitä odotti vanha tuttu jalkkistiimi, joka otti meidät vastaan kuin perheenjäsenet. Asuimme heidän luonaan kerrassaan mainion viikon. Saimme kokea palan heidän leppoisaa elämäänsä, johon kuuluvat harjoitukset ja pelit, rentoutuminen ja syöminen (uskomattomat määrät ruokaa!). Joukkue siis asuu yhdessä vuoden ympäri kuin suuri perhe, jonka kodissa ei siivouksesta olla turhan tarkkoja. Tällaisessa tiimissä voi olla uskomattoman hyvä henki, joka on kyllä korvaamaton apu menestyksen havittelussa. Meille erityislaatuista oli se, että saimme tasavertaista kohtelua. Täällä valkoisen ihon kanssa on aina vähän spesiaali tapaus. Monet todella ajattelevat, että me olemme parempia ihmisiä kuin mustat. Akosombo soi meille siis hetken tavallisuuden auvoa.

Retki onnistui paremmin kuin olin osannut toivoa. Olimme oppineet aiemmin jotakin täällä matkustamisesta, ja lisäksi saimme aivan häkellyttävät määrät apua ja toveruutta kanssaihmisiltä. Muutamaan otteeseen yövyimme jonkun kotona, kukin opasti meitä parhaan taitonsa mukaan, ja apua kyselemällä saimme myös pidettyä budjetin pienenä. Toissapäivänä palasimme Kumasiin ja eilen seurasimme koulun paraatia. Kaikki alueen yksityiskoulut marssivat kaduilla rumpujen ja torvien tahtiin. Osa koululaisista sonnustautui kadettiasuihin ja marssi sellaisella vakavuudella, jota en ole koskaan heidän kasvoillaan nähnyt. Ensi viikolla käymme vielä koulussa ja pakkaamme massiiviset laukkumme ja lähdemme Accraan. 10.3. koittaa paluuni Suomeen.

Aika on hurahtanut hurjaa vauhtia. Olen todella iloinen siitä, että päätin lähteä Ghanaan. Sain kokea, millaista on olla opettajana, löytää paikkani täysin vieraassa kulttuurissa, kasvaa kristittynä ja ihmisenä ylipäätään ja elää todella tiiviisti yhden ihmisen kanssa (itse asiassa sain Mariesta uuden siskon). Opin monen monta uutta taitoa Ghanan kansallislaulusta pyykkien pesemiseen käsin ja veden kantamisesta pään päällä kosintoihin vastaamiseen. On surkeaa jättää niin monet mainiot ihmiset ja turvallisiksi käyneet rutiinit. Mutta on myös aivan ihana palata kotiin, tavata teidät kaikki ja palata niihin Suomen rutiineihin kuuleman mukaan paukkuvien pakkasten keskellä! Näkemiin siis! :)

Valivaihe

Hei taas!
Nyt on meneillään käännekohta Ghanan seikkailussa. Perjantaina lopetimme hommat koulussa, viikonlopun vietimme ICYE:n leirillä ja huomenna lähden Marien kanssa kuukauden reissuun Ghanassa ja Burkina Fasossa. Tämä viikko koulussa on ollut haikea ja huikea. Pidin viimeisillä tunneilla visailuja, leikkejä ja lauluja, ja voi että miten hauskaa oli! Perjantaiaamuisin meillä on aina tunnin mittainen ”jumalanpalvelus”, jossa joku opettaja saarnaa, lauletaan, kerätään kolehti ja tanssitaan. Tänä perjantaina tanssiosuus oli aivan erityisen pitkä. Rummut soi, lauletaan ja tanssitaan. Aivan huippua! Palaamme koululle vielä yhdeksi päiväksi reissun jälkeen, sitten se on lopullisesti menoa..

Leirillä oli tosi mukavaa tavata kaikkia vapaaehtoiskavereita ja jakaa kokemuksia. Meitä on vain viisi jotka lähtevät kotiin nyt maaliskuussa, muut viettävät kokonaisen vuoden. Toisaalta tämä kuusi kuukautta on liian lyhyt ja hurahti turhan äkkiä, toisaalta vuoden palvelus olisi aika hurjan pitkä.

Tänään olemme pakanneet minimimäärän tavaroita pieniin reppuihimme, ja yritämme pärjätä niillä kuukauden verran. Aloitamme Bosomtwi-järveltä, joka on tässä aika lähellä. Siitä jatkamme Volta-järvelle ja yritämme päästä veneellä jonkun matkaa sen halki, ja jatkamme pohjois-Ghanan kautta Burkina Fasoon. Siellä parin viikon pyörähdys, ja sitten palaamme Kumasiin muutamiksi päiviksi ja lähdemme Accraan valmistautumaan kotimatkaan. Tässä tämä siis oli.

Työvaiheen päätyttyä voin sanoa olevani tyytyväinen siihen, miten kaikki sujui. Minun ei tarvinnut keksiä koulussa itselleni väen väkisin hommaa, vaan sain heti alusta alkaen selkeän työtehtävän englannin lukemisen parissa. Olen iloinen, että sain opettaa niin monenikäisiä (6-15 -vuotiaita). Pienet lapset olivat välillä raisuja ja kanteluun taipuvaisia, mutta oli palkitsevaa saada heidät ymmärtämään, mistä milloinkin on kyse. Yläluokkalaiset tajusivat paremmin, mistä koulussa on kyse, ja varsinkin koulun vanhimmilla oli todella hyvä opiskelumotivaatio ja uteliaisuus. Heidän kanssaan saattoi myös jutella suuremmista linjoista kuin vain kirjan lauseiden merkityksistä. Koulu perustuu paljon ulkoa opetteluun ja toistoon, ja toivon saaneeni oppilaat käyttämään edes vähän enemmän maalaisjärkeä ja ylipäätään ajattelemaan. Luovuudelle ei myöskään anneta tässä koulumaailmassa arvoa, ja otin myös tämän osa-alueen käyttöön tunneilla. Liikunnan opettaminen oli toivottavasti myös hyödyllistä, ja ainakin hauskaa. Pienemmät lapset kyllä yltyivät välillä aivan hurjiin tappeluihin ja huutoon leikkien tuoksinassa, ja aika meni joskus vain heidän taltuttamiseensa. Mutta ainakin saatiin purettua heidän lähes loputonta energiaansa.

Olen onnellinen ja innoissani lähteä huomenna tien päälle. Palataan asiaan kuukauden kuluttua!

Talvi

Onnellista uutta vuotta! Tänne tammikuu toi tullessaan kuivat kädet ja lähestulkoon viileOnnellista uutta vuotta! Tänne tammikuu toi tullessaan kuivat kädet ja lähestulkoon viileät yöt. Kuivan kauden eli harmattanin olemukseen kuuluvat myös sumuiset aamut ja illat sekä oppilaat, jotka käyttävät huulikiiltoa.

Joululoma saatiin kunnialla päätökseen. Vuotta vaihdoimme suurella kalpeanaamajoukolla Cape Coastin merituulahduksissa. Yhtenä päivänä kävelimme Marien kanssa pitkällä tyhjällä rannalla. Kun vastaan tuli pikkuruinen kylä, autoimme asukkaita vetämään verkkoja rantaan. Siinä onkin päivälle ohjelmaa; kylän kaikki kaksilahkeiset vetävät köyttä yksissä tuumin useamman tunnin ajan. Rytmikkäät työlaulut ovat paikallaan siivittämään välttämätöntä rutiinia!

Nyt on päästy taas arkeen kiinni. Oppilaat ovat loman jäljiltä vähän pitelemättömiä, mutta vähintäänkin kohisten lähestyvä loppu saa minut antamaan paljon anteeksi. Tällä hetkellä meillä on enää kaksi viikkoa koulua jäljellä. On vaikea käsittää, että kohta vedetään viimeisiä tunteja ja valmistaudutaan jättämään hyvästejä 500 oppilaalle ja mainioille kollegoille. Vaikka matkanteko onkin ihan uskomattoman antoisaa ja hienoa, surullista on se, että sydämestä pala jää tälle mantereelle, mutta palata ei voi vierailemaan ihan tuosta vaan.

Tiedän, että kaikista eniten tulen kaipaamaan tätä omintakeista ja hulvatonta kansaa. On niin viihdyttävää, kun julkisilla alueilla ihmiset ovat oikeasti tekemisissä toistensa kanssa vaikka olisivatkin vieraita keskenään. Jos ghanalainen kokee tai näkee vääryyttä, ei hän lainkaan epäröi älähtää ellei jopa ryhtyä solvaamaan pahantekijää. Jos kuski hänen edessään törttöilee, pistää hän päänsä ulos ja huutaa, ”Driver why?” Jos hän näkee jotain kummallista trotron ikkunasta, hän kommentoi sitä kovaan ääneen muiden kanssa ja tuijottaa perään niin pitkään kuin voi (tähän kummalliseen sisältyy myös valkoinen ihminen). Kaikki tämä takaa sen, että jos lähdet kotiovestasi ulos, tylsistymisen vaaraa ei ole.
Vitsailussa ghanalaiset ovat ihan omaa luokkaansa. Joka päivään sisältyy niin monta hauskaa kohtaamista, että hupia niistä riittää vielä jälkeenkin päin. Toki monet jutut ovat samaa kauraa: joka ikinen kerta Marien esittäytyessä vastapuoli heittää: ”Mary, Jesus’ mother!”. Mutta yhden kerran vastalaukaus yllätti: ”Mary Christmas!” Ghanalaisten englannissa on tietyt maneerit, joita kaikki noudattavat yksissä tuumin. ”Small small” tarkoittaa vähän, ”Do you hear what I’m saying?” Ymmärrätkö mitä tarkoitan?, ”It’s sweet” se on herkullista. Ruokaillessa ruoattomalle sanotaan” You are invited”. Monien ilmausten todellisen merkityksen olemme jo oppineet tuntemaan. ”I’m coming back very soon” tarkoittaa että puhujaa ei kannata odottaa takaisin moneen tuntiin tai jopa saman päivän aikana. ”One day one day” on avoin futuuri, enemmänkin tarua kuin totta.

Vielä kerron yhdestä projektista, jossa olemme olleet nyt pari kertaa mukana. Muutamat ghanalaiset ystävämme ovat pistäneet alulle lastenkyläprojektin, joka tulee tarjoamaan perhemäisen kodin ehkä 40 lapselle. Keskelle viidakkoa, pienten kylien läheisyyteen on alettu muodostaa tätä pihapiiriä. Kaivo on pian kaivettu, yhdet perustukset valettu ja ensi viikolla aletaan rakentaa. Eilen vietimme kylässä kunnon työpäivän. En olisi uskonut pystyväni kantamaan mitään pääni päällä, mutta niin vaan me keltanokat pistimme menemään rakennustiiliä paikasta toiseen. Se onkin arvaamattoman helppoa, eikä väsytä ollenkaan niin kuin käsillä kantaminen. Tämä hanke on hyvä juttu ja sellainen, johon itse voisin panostaa myöhemminkin. Toisin kuin valitettavasti moniin kehitysyhteistyöprojekteihin, tämän rehellisyyteen voin oikeasti luottaa, sillä tiedän etteivät omistajat ole aikeissa vetää rahaa välistä omiin tarkoituksiinsa. Projekti on vielä alkutekijöissään ja rakennussuunnitelma on viisivuotinen, mutta ensimmäiset asukkaat aiotaan kotiuttaa jo tämän vuoden puolella. Tässä on siis sinullekin oiva mahdollisuus auttaa! Olen käytettävissä mikäli kaipaat lisätietoa. Nyt hyvää yötä, on aika saattaa kirjoittaminen päätökseen. Palataan vielä ennen kuin lähdemme Marien kanssa lopputurneelle!