Kouluja ja palmuja

Hei taas! Kuluneesta ajasta voisin sanoa, että paljon on tapahtunut. Joulukuun alussa kävin siis Suomessa mummin hautajaisissa. Oli aika myllerrystä vaihtaa maisemaa niin totaalisesti ja niin ripeästi, mutta reissu oli hyvä. Sen jälkeen saavuin tänne keskelle koeviikkoa, joka olikin aikamoinen elämys. En ole koskaan aiemmin valvonut koetta, ja siinä onkin hommaa joka aistille, ainakin täällä! Olin yläasteella, ja oppilaat käyttivät aivan häpeilemättä kaikkia keinoja huijaamisen jalossa tarkoituksessa. Huolimatta siitä, että luokat oli sekoitettu niin, ettei kukaan istunut vierekkäin omanluokkalaisen kanssa. Itse asiassa nuoret kokivat velvollisuudekseen auttaa toista, niin että ylemmällä luokalla oleva kävi myös vierustoverinsa koetta läpi ja autteli vastauksissa. Tai ainakin yritti, sillä tein kyllä kaikkeni laittaakseni pisteen tälle toiminnalle. Joskus luokassa oli toinenkin opettaja, mutta jotkut heistä eivät oikeastaan välittäneet lunttaamisesta, ikään kuin se kuuluisi koetilanteeseen. Kuten aiemmin varmaan sanottu, täällä asioita ei yritetä opettaa kunnolla vaan muistiinpanot kopioidaan taululta ja sitten opetellaan ulkoa. Jos lisäksi kokeesta pääsee luntaten mukavasti läpi, niin yläasteen päättyessä lukioihin hakiessa voi olla, ettei päähän ole oikeasti jäänyt kummempia asiakokonaisuuksia tulevia haasteita varten.

Täällä on aika silmiinpistäviä eroja suomalaisiin tapoihin. Yksi niistä on aikuisten ja lasten erilainen kohtelu. Sehän tiedetään, että länsimaiden ulkopuolella vanhat ihmiset ovat kunnioitettuja. Vanhukset saavat elellä rauhassa lastensa perheiden kanssa tai heidän luonaan käydään usein. Asia on myöskin niin, että verrattuna lapsiin aikuiset ovat ihan eri asemassa. Lasten tehtävä on passata aikuisia juuri niin paljon kuin he määräävät. Jos joku ei tottele, niin huutoa seuraa, ellei jopa lyöntiä. Tarjosin joskus istumapaikkaani pikkusiskolle, ja vanhemmat rupesivat sättimään, sillä sellainen ei tule kuuloonkaan täällä. Samoin koulussa on tapana, että mitä tahansa ja milloin tahansa tuleekaan opettajan mieleen, hän kutsuu jonkun oppilaan luokseen hoitamaan asian puolestaan. Tätä perustellaan sillä, että jos tekee itse omat asiansa, lapsilla ei ole kunnioitusta. Omasta mielestäni kaikki tämä hyppyytys on tarpeetonta. Perhe-elämä ei myöskään juuri käsitä hellyyttä tai lellimistä (tai sitten olen vain nähnyt väärän perheen). Ja rikkaassakin perheessä voi olla, että lasten on käytettävä rikkinäisiä vaatteita ja laukkuja, vähän niin kuin he eivät olisi uusien arvoisia.

Loman alkajaisiksi teimme Marien kanssa turneen länsirannikolle. Tahti oli tiivis, sillä halusimme nähdä monta paikkaa neljän päivän aikana. Matkan päätyttyä olimme siis aika rikki. Mutta matka oli rasitustensa arvoinen! Elminassa näimme orjalinnan ja palmurannan. Kaupunki oli varsinainen kalastajakylä. Haju oli aika etova, sekaisin suolakala sekä ihmisuloste (siellä käytiin kakalla missä sattuu, kuten sen linnan vieressä hiekkarannalla!). Mutta muuten kokemus oli miellyttävä, asuimme myös melkein sattumalta suomalaisen kaverimme kanssa samassa hotellissa. Toinen yö vietettiin Princess Townissa, se oli aivan ihana paikka! Auringon laskiessa uimme palmujen katveessa hurjassa meressä, ja yöllä saimme kallistaa päämme vuoren huipulla olevan linnan pihalle laitettuun sänkyyn ja katsella kuuta moskiittoverkon läpi. Seuraavan päivän matka oli aika kaamea. Heräsimme liian myöhään sillä kukaan ei ollut kertonut, että aamun ensimmäinen tro-tro lähtee jo kuuden maissa ja koska oli markkinapäivä, ”asemalla” oli monta matkalaista. Eikä kulkuneuvoja vain ollut. Vetäisimme muovipussipuurot naamaan ja lähdimme kävelemään pois prinsessakaupungista, jos onnistaisi. Todella pitkään kuumuudessa käveltyämme vastaan tuli tro-tro ja pääsimme kyytiin, toisin kuin niin moni muu lähtöpisteessämme. Auto oli ennenkuulumattoman täynnä, mutta olimme onnekkaita. Seuraavaan kohteeseemme päästäksemme meidän täytyi ottaa kuusi eri kulkuneuvoa, mutta lopulta pääsimme perille. Beyinistä käsin pääsimme retkelle veden päälle rakennettuun kylään. Reitti oli todella kaunis, ja kylä oli jännittävä. Oloni oli kyllä vähän epämukava, kun kuljimme aivan ihmisten pihojen vieressä, kylä oli aivan pikkuruinen. Ei liene heille niin mieluinen tilanne, vaikka kylä saakin rahalahjoituksia turisteilta. Siinä oli se reissu, raskas mutta rentouttava! :)

Nyt on joulukin jo juhlittu. Täällä se ei ollut kovin erilaista aikaa kuin muu arki, mutta kirkossa kyllä kävimme illalla ja minä myös tapaninpäivänä. Tapaninpäivän menot karismaattisessa kirkossa olivat räiskyvämmät kuin missään, saavuin keskelle uskomattomia bileitä. Kotona ei ollut mitään kummoista ohjelmaa, eivätkä kaikki jäsenet olleet aina paikalla. Valtava määrä kotitöitä ei jätä rauhaan juhlassakaan, eikä lahjojen antaminen ollut ainakaan meidän lähipiirissämme suuressa huudossa, vaikka meiltä kyllä kyselivät lahjojensa perään tutut ja tuntemattomatkin. Ruuaksi meillä oli ghanalaista perusruokaa fufua juhlavalla vuohiliemellä, jonka sattumat olivat vielä edellispäivänä köpötelleet neljän jalan varassa talomme edustalla. Vastapainoksi laitoin aamupalaksi vegaanista riisipuuroa. Glögistäkin tuli vähän erikoista, sillä en löytänyt muuta kuin tropiikin hedelmät –mehua sitä varten. Saatiinpahan kuitenkin jotain häivähdystä pohjolasta tänne!


Hyvää joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta 2011!