Alkumetreilla

Iltapäivää Ghanasta! Siis katso vaan -blogi jatkuu paivantasaajan tietamilta. Kolme viikkoa afrikkalaista aikaa on takana. Olen jo paljolti tottunut rajattomaan vieraanvaraisuuteen, mausteisiin ja öljyisiin ruokiin sekä tuijottamiseen joka ikisessä paikassa. Samoin tutuiksi ovat tulleet suunnitelmat, jotka eivät pidä, tuntien odottelut ja vahva hierarkkinen systeemi. Ghana on kohdellut vieraitaan erittäin ystävällisesti, mutta aina ei ole helppoa seurata kulttuurin piintyneitä tapoja.

Aloitimme ICYE:n vapaaehtoistyöjakson viikon valmennusleirillä. Meitä on 16 vaparia, joista suurin osa saksalaisia (heidän hallituksensa tukee nuorten osallistumista tähän; käsittääkseni tämän voi suorittaa sikäläisenä sivarina), kolme suomalaista ja yksi Ruotsista, Ranskasta, Sveitsistä ja Yhdysvalloista. Leiri oli huippu juttu! Saimme runsaat eväät siitä, mitä meidän on hyvä tietää kulttuurista, järjestöstämme, projekteistamme ja mahdollisista tielle sattuvista ongelmatilanteista. Viikon siirtymäaika paikalliseen ruokavalioon oli myös tervetullut. Kunkin vietettyä vuorollaan päivän tai pari ripulikanveesissa saatoimme lähteä projekteihin suhteellisen turvallisin mielin ja vatsoin. Antoisinta kuitenkin oli tavata muut vapaaehtoiset ja jakaa fiiliksiä tulevasta!

Käytimme viikon myös tutustuessa mahdollisiin projektipareihimme. Projektit ja majoittumiset oli nimittäin määrätty ennalta, jotkut yksittäisille henkilöille, jotkut pareille. Oma kohteeni oli Nage Angel School Kumasissa ja partnerina ruotsalainen Hillevi. Lähtönä edeltävänä iltana meidät kaksi kutsuttiin neuvotteluun. Isäntäperheemme oli peruuttanut kutsunsa samaisena iltana kello 20! Leirin vetäjät oli sitten soitelleet muihin projekteihin meille sijoituspaikkoja, sillä myös menomme Nage Angeliin estyi majoituksen puuttumisen takia. Kummallekin löytyi onneksi paikka, tosin eri kohteista. Meikäläisen osaksi lankesi Agape International School ranskalaisen Marien kanssa. Kaupunki pysyi samana. Siitä se sitten alkoi, vauhdikkaasti muuttuvien suunnitelmien puolivuotinen aikakausi.

Maanantaina me Kumasin vaparit saavuimme kaupunkiin, ja minä ja Marie lähdettiin herra Kudoahin matkaan. Hän on isäntäperheemme pää ja koulumme omistaja. Heti alkuun hän haluisi näyttää meille koulunsa. Koulussa on noin 400 oppilasta – kolme tarharyhmää, basic stage 1-6 ja junior high school 1-3. Saavuttuamme koko kööri koottiin keskusaukealle, ja saimme esitellä itsemme. Oppilaat oli tosi iloisia ja vilkutti meille kuin millekin parvekkeella vilkuttavalle kuningasparille. Tunsimme itsemme ainakin tervetulleiksi!

Sitten mentiin kotiin. Asumme vaaleanpunaisessa pikku kerrostalossa Mr. Kudoahin perheen luona. Siihen kuuluu lisäksi äiti Lydia, poika Prempeh 15, tytöt Nana 14 ja Adoma 11, mummo ja kotiapulainen Ama 17, joka myös asuu perheen kanssa ja on ikään kuin perheenjäsen. Kodissa on olohuone, makuuhuone ja parveke. Vaikka tilaa on niukalti, ei se ainakaan vielä ole häirinnyt. Pihapiirin asukkaat muodostavat leppoisan yhteisön, ja saatamme viettää aikaa ruokaa laittaen ja tiskaten milloin kenenkin kanssa. Minne menetkin, seura on taattu! Perhe on eri kiva ja omastaan jakava. Esimerkkinä meille annettiin käyttöön koko makuuhuone, kun muu perhe asettuu nukkumaan olohuoneen sohville ja lattialle. Kutsuimme kyllä tytöt nukkumaan meidän kanssa: huoneessa olisi muuten tyhjillään oleva kerrossänky. Poika on sairas, mutta oli leikkauksessa viime viikolla ja toivottavasti toipuu ajan kanssa.

Koulu imaisi mukaansa vauhdilla. Ensin tehtiin muutama päivä observointia luokissa, sitten meistä tehtiin opettajia. Osa-alueemme on lukeminen ja luetunymmärtäminen, mulla enkussa ja Mariella ranskassa. Kumpikin opettaa kutakin luokkaa yhden 40 minuutin oppitunnin viikossa. Opettajana toimiminen jännitti etukäteen paljon, mutta sitten pidin ekan tunnin ja se meni ihan hyvin! Voisin jopa sanoa, että opettaminen on aika hauskaa. Ekoilla tunneilla oppilaat on kuunnelleet ja keskittyneet, paljon tietty siksi että olen white lady. Mutta tänään sain esimakua hankalista tunneista! Ghanalaisillakin lapsilla on rasavilliyden lahja.. No, kunhan saan lisää rutiinia tuntien pitämiseen ja opin oppilaiden nimiä (en tykkää osoitella plus oppilaiden on vaikea tulkita sitä), niin eiköhän tästä hyvä tule.

Siinä päällimmäiset, toisella kerralla lisää! Elämä on hyvää, toivoo Iidu.